Osallistuessani JAMK:in kuuden opintopisteen koulutukseen tutustuin yhteen kyseisen oppilaitoksen omaan julkaisuun. Verkostoitujan apu -virikekirja on hyvin selkeä, kansantajuinen ja helppo materiaalipaketti jokaiselle, joka on kiinnostunut verkostoitumisen perusteista. Kurssin jälkeen huomasin, että olimme lähipäivinä tehneet jotain kyseisestä materiaalista löytyviä harjoituksia. Pohdimme mm. omia verkostojamme, mitä muuten teimme myös TAMK:n erkkaopeopintojen lähipäivänä yhdessä opo-opiskelijoiden kanssa. Sivumennen sanoen: aika lailla samanlaisia olivat niin opojen kuin erkkojen verkostot. Ehkä kuitenkaan se ei ollut yllätys; ehkä enemmän yllätti se, miten suuria verkostoja meillä jo nyt on. Eri asia toki, hyödynnämmekö niitä verkostoja siinä määrin kuin olisi mahdollista.
Ervana ollessani keskeinen verkosto on oppilaitoksemme ervat, joita vetää pari "koordinaattoria" (lainausmerkkejä käytän, koska virallisesti heillä ei ole kordinaattori-titteliä, vaikka he sitä työtä tekevätkin kaiken muun ohella). Mutta käytännön työssä ja myös ryhmänohjaajana teen paljon yhteistyötä terveydenhoitajan, kuraattorin sekä koulutusalavaihtojen ja harkinnanvaraisen haun yhteydessä myös opon kanssa. Koulutuspäällikkö astuu kuvioihin etenkin tilanteissa, joissa on jotain kurinpidollisia toimenpiteitä, mutta häneltä saa myös tukea, kun pitää miettiä yleisiä linjauksia, esimerkiksi kun mietin, keitä kutsumme haastatteluun harkinnanvaraisessa haussa tai kun haluan varmistua jostain asiasta juridiselta kannalta, esimerkiksi mitä saan kertoa kenellekin opiskelijan asioista. Tietenkin keskeisiä verkostolaisia oppilaitoksen sisällä ovat myös muut opettajat ja muukin henkilökunta. Tarkkaan ottaen terveydenhoitaja, kuraattori, koulupsykologi tai oppilaitospastori eivät ole koulun sisällä hallinnollisesti, mutta käytännössä he sitä ovat, jos tilannetta tarkastelee puhtaasti käytännön työn kannalta. Koulun ulkopuolelta olen eniten tekemisissä tietenkin nuorten huoltajien kanssa, mutta toisinaan myös sosiaalitoimen, vankilaviranomaisten, lastensuojeluyksiköiden ja etsivän nuorisotyön kanssa.
Näiden omien verkostojen miettimisen koin aluksi itsestäänselvyyksien vatvomiseksi, mutta kun asiaa enemmän mietti, se olikin ihan hyödyllistä, sillä siinä huomasi hyvin, miten paljon erilaisia toimijoita ja verkostoja on; sellaisiakin joita ei välttämättä tule ajatelleeksi, saatikka hyödyntäneeksi. Enkä kyllä väheksyisi epävirallisten verkostojenkaan merkitystä: hyvää tukea on tullut esimerkiksi opiskelukavereiden keskinäisessä WhatsApp-ryhmässä ja erilaisista Facebookin ryhmistä saa paljon vinkkejä ja ideoita työhönsä. Erityisen hedelmällisenä olen kokenut äidinkielen opettajien ryhmät, mutta tämän vuoden aikana olen liittynyt myös erityisopettajien ryhmään.
Luin myös julkaisun Ryhmistä verkostoksi ja verkoston toiminta laadukkaaksi, joka on monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishankkeen loppujulkaisu. Kyseessä on nimenomaan lasten ja nuorten palveluista, joita kunnat tarjoavat. Niinpä on luonnollista, että Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi on koordinoitunut hanketta, joka toteutettiin vuosina 2011 - 2013 Hyvinkäällä, Lohjalla ja Porvoossa. Julkaisun tekijät ovat Anu Gretschel ja Timo Mulari.
Sitä lukiessa mietin erityistä, mikä tekee ryhmistä verkoston ts. mitä eroa on kyseisillä käsitteillä käytännössä. Ehkä keskeinen ero on se, että verkosto yleensä koostuu useammasta ryhmästä. Verkostoa pitää jonkun koordinoida, jotta se toimisi. Mutta jotta verkostoa "yksinkertaisempi" ryhmä voisi olla toimiva, ryhmään kuuluvien pitäisi sopia ryhmän tarkoituksesta, tavoitteista ja keinoista, joilla tavoitteisiin päästään; ryhmäläisten pitäisi olla sitoutuneita toimintaan. Pitää myös varoa sitä, ettei toiminnasta tule työnohjauksellista. Tätäkin mietin: välillä tuntuu, että ervan/ryhmänohjaajan työtä joutuu sittenkin tekemään aika yksin ja jonkinlaiselle työnohjaukselle olisi kyllä tarvetta. Nyt kun oppilaitoksemme luopuu ervoista ja tilalle tulee liuta erityisopettajia, erityisopetuksen parissa toimivien määrä vähenee, mutta toisaalta nämä erityisopettajat saavat keskittyä vain siihen eikä heidän tarvitse tehdä muita töitä ohessa. Mutta koska muutos on oppilaitoksessa suuri ja epäilen, että kaikki tulevat entiset ervat eivät mielellään olisi luopuneet ervailusta, erityisopettajiin tulee kohdistumaan ylimääräisiäkin paineita ja näin ollen etenkin heillä on varmasti tarvetta työnohjaukseen.
Kun miettii omien verkostojensa toimivuutta, kannattaa pohtia mm. seuraavia kysymyksiä:
- irtoryhmiä vai todellinen verkosto?
- miten toimii ryhmien välinen viestintä?
- ovatko ryhmät tietoisia toisistaan?
- onko ryhmien olemassaolo ja asema verkostossa virallistettu?
- miten toimii viestintä mahdollisiin päätöksentekijöihin? (kuntatasolla luultavasti korostuu vielä enemmän kuin oppilaitoksissa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti